Nyt on monta syytä juhlaan! 1-vuotissynttäreiden kunniaksi kaupassa kaikki RUKOUSLIINAT ja JUHLAT -kokoelmien tuotteet -10%. Alennus lasketaan kassalla, koodilla JUHLAT81

Näky


Vuosia sitten sain profetian, että tulen tekemään töitä toisen kansakunnan parissa. Ajan vierittyä Afrikan maa ja erityisesti lapset siellä syntyivät ajatuksiini ja alkoivat kasvaa sydämessäni. Kaipuu ja rakkaus heitä kohtaan oli Jumalan synnyttämää ja Isän unelma.

Pikkuhiljaa asiat etenivät ja tämä kauppa syntyi juuri tuon unelman pohjaksi. Tuottamaan tuloa, jolla voin perustaa koulun ja orpokodin, jossa lapset saavat kokea Kristuksen rakkauden. Olemaan pohjana sille työlle, jota Afrikassa teen. Työlle, jota Isän on minut kutsunut tekemään.

Tuotteet ovat siunaukseksi sinulle ja läheisellesi. Ne ovat erityisiä ja Isä vaikuttaa siunauksellaan niiden kautta. Aivan kuin taide, jonka nähtyäsi Isä puhuu juuri sinun sydämellesi. Tai laulu, jonka kautta koet yliluonnollisen rauhan. Isä toimii uskomattomilla ja ihmeellisillä tavoilla maan päällä.

Voit olla osana tätä työtä ostamalla itsellesi tai antamalla siunaukseksi lahjatuotteita. Tai pidätkö pieniä kokoontumisia, soluja tai muita tapaamisia kodissasi? Onko sinulla joukko ystäviä, joiden kanssa kokoonnut yhdessä rukouksen tai sanan merkeissä? Tai vietätkö yhdessä ystävien kanssa käsityö, tanssi tai taidehetkiä? Voit levittää sanaa.

Muistathan, että yhteistilauksessa postituskulut ovat veloituksetta

 

Ole runsaasti siunattu!